Siirry sisältöön

Kristinusko

Muokkaa linkkejä
Wikipediasta

Kristinusko on yksijumalainen uskonto, joka perustuu Raamatun Uudessa testamentissa kuvatun Jeesuksen elämään ja opetuksiin. Kristinusko syntyi ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisuuden piirissä. Kristinuskon kannattajat uskovat, että Jeesus on Kristus eli Pelastaja. Juutalaisuuden ja islamin tavoin kristinusko on monoteistinen kirjauskonto eli sen opit on tallennettu pyhään kirjaan, Raamattuun.[1]

Kristinuskon perusta on usko kolmiyhteiseen Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.[2] Kristittyjen mukaan Jeesuksen tulosta ennustettiin heprealaisessa Raamatussa eli Vanhassa testamentissa.[1] Uskontunnustuksen mukaan Jeesus on Jumalan Poika, joka kuoli ristillä, mutta nousi kuolleista ihmiskunnan pelastamiseksi.[2] Kristinuskon mukaan uskovat saavat pelastuksen eli ikuisen elämän kuoleman jälkeen.[1][3]

Kristinusko on maailman suurin uskonto, jolla on yli 2,4 miljardia seuraajaa, noin 31 prosenttia maailman väestöstä.[4][5] Sanaa kirkko käytetään sekä kristillisestä yhteisöstä että kirkkorakennuksesta eli kristillisestä pyhäköstä.[6] Käsitykset uskonopista sekä rituaaleista, kuten kasteesta ja ehtoollisesta, eroavat kristinuskon sisällä.[2] Useilla kirkoilla on papisto, jonka jäsenet johtavat jumalanpalveluksia.[7][8][9]

Kristinusko on historiansa aikana jakautunut moniin eri kirkkokuntiin ja suuntauksiin. Vuonna 1054 vahvistui jako läntiseen katoliseen ja itäiseen ortodoksiseen kristikuntaan. 1500-luvulla katolisesta kirkosta erkaantui protestanttisia kirkkokuntia.[1] Noin 51 prosenttia kristityistä on katolisia, 12 prosenttia ortodokseja ja 12 prosenttia perinteisiä protestantteja, kuten anglikaaneja, reformoituja ja luterilaisia. Protestantismiin voidaan lukea myös muut suuntaukset, joita on noin neljännes kristikunnasta. Näitä ovat helluntailaisuus, karismaattisuus, evankelisuus ja tunnustuskuntiin kuulumattomat kirkot.[5][10] Kristityistä 67 prosenttia elää globaalissa etelässä.[11]

Suomen suurin kirkkokunta on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, johon kuuluu 61 prosenttia väestöstä.[12] Kirkon sisällä on useita herätysliikkeitä. Vuonna 2024 suomalaisista 20 prosenttia uskoi kristinuskon Jumalan olemassaoloon.[13] Kyselyn mukaan yli neljännes uskoi, että Jeesus sovitti ihmisten synnit eli pahat teot, ja 34 prosenttia uskoi, että Jeesus oli Jumalan poika.[14]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kristinuskon historia, Kristinuskon aikajana

Varhaiskristillisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Via Dolorosa, Jerusalem. Taustalla Pyhän haudan kirkko.
Varhainen kristillinen symboli iktys, Jeesus-kala. Kreikan kielen sana ’Iktys’ on myös lyhenne sanoista ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja”.

Kristinusko syntyi ajanlaskun alun Palestiinassa juutalaisuuden sisäisenä liikkeenä.[15][16] Kristittyjen tausta oli Tanakin eli Vanhan testamentin opiskelussa ja muussa juutalaisessa kulttuurissa, ja he uskoivat Jeesus Nasaretilaisen oleva juutalaisuudessa luvattu messias.[17] Jeesuksen tultua ristiinnaulituksi 30-luvun alussa jaa., hänen seuraajansa pian uskoivat hänen ylösnousseen kuolleista. Kirkko sai alkunsa, ja alkuseurakunnan lähettiläät eli apostolit levittivät sen sanomaa eli evankeliumia. Keskeisiä vaikuttajia olivat muun muassa apostolit Paavali (Paulus) ja Pietari (Petros).[16]

Kristinuskoa tunnustavaa henkilöä kutsutaan kristityksi. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen, voideltu (khristós) eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa.[18][19]

Kristinusko omaksuttiin alkuun etenkin Rooman valtakunnan juutalaisissa diasporayhteisöissä,[17] mutta kirkkoon liittyi enenevissä määrin myös ei-juutalaista taustaa olevia. Se alkoi vähitellen erkaantua juutalaisuudesta.[19] Kohdatessaan hellenistis-roomalaisia filosofioita kristityt omaksuivat vaikutteita muun muassa platonismista,[20][21] jossa nähtiin olevan pilkahduksia Jumalan antamasta totuudesta.[21] Alkukristityille tärkeää oli kirkollinen yhteisöllisyys,[22] joka huipentui ehtoollisen vietossa.[23] Heidän keskuudessaan kehittyivät kirkon virat ja Vanhan testamentin ohelle muodostuivat Uuden testamentin kirjoitukset.[23] Kirkkoa alettiin kutsua katoliseksi, ja termillä erotettiin oikeaoppiseksi katsottu kirkko harhaoppisista suuntauksista.[24]

Ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskon leviäminen Rooman valtakunnassa oli nopeaa.[25][26] Lähetystyön mahdollistavia tekijöitä olivat kristinuskon syntymisen ajoittuminen Pax Romanaksi kutsutulle rauhanajalle. Valtakunnan eri osia yhdisti hyvä tieverkosto sekä kreikan ja latinan tuntemus.[22][26] Kristinusko oli lisäksi erottuva uskonto synkretismiin taipuvaisten uskontojen joukossa. Valtionuskonto ei tarjonnut samalla tavalla vastauksia kysymyksiin elämästä ja kuolemasta ja oli menettämässä asemaansa. Kristinusko veti puoleensa naisia ja köyhiä suvaitsevaisuudellaan syntyperää ja yhteiskunnallista asemaa kohtaan. Ajatus kaikille mahdollisesta pelastuksesta ja yhteisöstä viehätti osaa sivistyneistöstäkin,[22] jonka kiinnostus tavoitettiin lisäksi filosofisten perustelujen kautta.[26] Vainot ja marttyyrit lisäsivät kristinuskon tunnettuutta.[25]

Konstantinolainen käänne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kristinuskon levinneisyys vuonna 600.

300-luvulla kristinuskon asema mullistui.[27][28] Keisari Konstantinus Suuren kristittyjä suosiva politiikka merkitsi kristittyjen vainojen loppua.[27] Konstantinus kutsui vuonna 325 koolle ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja.[29] Keisari Julianus yritti vielä 300-luvun puolivälissä palauttaa vanhojen uskojen aseman. Vuonna 380 kristinuskosta tuli Rooman virallinen valtionuskonto Theodosius I:n kaudella.[27][28] Kristinuskosta kasvoi vuosisadan loppuun mennessä valtakunnan enemmistöuskonto.[28] Pakanauskontoja tukahdutettiin, mikä pyrittiin viimeistelemään 500-luvulla Itä-Roomaa hallinneen Justinianus I:n aloittamassa kehityksessä. Pakanakulttien lisäksi hänen kohteenaan olivat kristinuskon harhaopit, kuten areiolaisuus.[28]

Kristinuskon levittäjät eli lähetystyöntekijät käänsivät osia Raamatusta paikallisille kielille. Usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Noin 900-luvulla islam kuitenkin syrjäytti kristinuskon valtauskontona Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Egyptissä ja Syyriassa vanhat kristilliset yhteisöt ovat silti säilyneet vähemmistöinä nykyaikaan saakka ja Etiopiassa pitkään valtaväestönäkin. Muslimit hallitsivat jonkin aikaa myös Espanjaa, mutta kristityt valloittivat sen takaisin vuoteen 1492 mennessä. Tähän aikaan kristinusko oli valtauskontona koko Euroopassa, mutta ei muissa maanosissa joitakin pieniä alueita lukuun ottamatta. Pian kristinuskoa alettiin nopeasti levittää muualle maailmaan, varsinkin Amerikan mantereelle.

Kirkon jakautuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rogier van der Weyden, Jeesusta lasketaan ristiltä, 1435.

Katolisen ja apostolisen kirkon katsottiin olevan kaikille kristityille yhteinen. Sen yhtenäisyys alkoi kuitenkin rakoilla jo ensimmäisinä vuosisatoina opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja, esimerkiksi nestoriolaiset, jotka eivät hyväksyneet joitakin oppeja. Rooman valtakunnan jakauduttua eri valtioihin alkoi myös jäljellä ollut läntisten ja itäisten kristittyjen välinen yhtenäisyys vähitellen kadota. Muun muassa erimielisyydet filioque-lisäyksestä ja Rooman piispan eli paavin asemasta johtivat lopulta suureen skismaan vuonna 1054. Tuolloin kirkon voidaan katsoa jakaantuneen läntiseen katoliseen kirkkoon ja itäiseen ortodoksiseen kirkkoon.[30]

Ortodoksinen kirkko poikkeaa Rooman paavin johtamasta kirkosta eron jälkeen myös siten, että se koostuu itsehallinnollisista paikalliskirkoista. Noin vuosina 1500–1900 katolisen kirkon yhteyteen liittyneitä tai liitettyjä ortodoksisia kirkkoja kutsutaan uniaattikirkoiksi. Kaikkia Rooman kirkon yhteyteen kuuluvia itäisiä kirkkoja kutsutaan idän katolisiksi kirkoiksi.

Protestanttinen reformaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erasmuksen kirjoitukset vaikuttivat reformaatioon ja katoliseen reaktioon.

Reformaatio eli uskonpuhdistus alkoi 1500-luvun alussa. Useissa maissa katolista kirkkoa nousi arvostelemaan protestanteiksi kutsuttuja uudistajia. Reformaattorit, joista keskeisimpiä olivat Martti Luther ja Jean Calvin, katsoivat, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppeja. Katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla harhaoppisina. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Protestanttiset kirkot myös lakkauttivat luostarit ja vaatimuksen pappien naimattomuudesta.[31]

Kuningas Kustaa Vaasa toteutti Ruotsin reformaation vuonna 1527. Myöhemmin Ruotsin kirkon oppi määriteltiin evankelis-luterilaiseksi. Sana tarkoittaa, että evankelis-luterilainen kirkko on syntynyt evankelisen uudistusliikkeen seurauksena, jonka käynnisti Martti Luther.[6] Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa, ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoiset osat ovat protestanttista aluetta ja eteläiset osat katolista. Poikkeuksia ovat katoliset Irlanti, Puola ja Liettua.

Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australaasiaan eurooppalaisen siirtomaavallan myötä. Koska paavi tai kansalliset hallitukset eivät hallinneet uskontoa, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui lukuisiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus.

1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti hallitsemat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä uskontoriippumattomampaan suuntaan.

Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta
Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta

Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta[32]

Kristinusko nykyisin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paul Landowski, Rio de Janeiron Kristus-patsas, 1931.

Kristinusko on suurin uskonto koko maailmassa noin 2,4 miljardilla kannattajallaan.[33] Suurin kristinuskon haaroista on katolinen kirkko, jolla on noin 1,28 miljardia kannattajaa eli noin puolet kaikista kristityistä.[5][34] Toiseksi suurin haara on uudet protestanttiset suuntaukset. Näitä ovat helluntailaisuus, karismaattiset suunnat ja tunnustuskuntiin kuulumattomat kirkot. Ortodokseja on maailmassa noin 260 miljoonaa[35] ja anglikaaneja 80 miljoonaa. Lisäksi on lukuisia pienempiä kristinuskon haaroja, joista merkittävimpiä ovat perinteiset protestanttiset suuntaukset, kuten luterilaisuus ja reformoidut kirkot[36].

Kaikki kristityiksi lasketut eivät hyväksy kaikkia kirkkonsa teologisia kantoja. Lännen kristittyihin vaikutti voimakkaasti 1700-luvun lopun valistuksen aate. Valistus muun muassa aloitti tapahtumasarjan, joka johti monessa maassa uskonnonvapauden toteuttamiseen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen. Niiden myötä tuli mahdolliseksi olla julkisesti eri mieltä asioista kirkon kanssa tai erota kirkosta. Tämä johti humanistisen ja ateistisen ajattelun sekä muiden uskontojen leviämiseen länsimaissa.

Uudella ajalla kristinuskossa on ollut sekä liberaaleja että fundamentalistisia suuntauksia.[37] Erilaisia protestanttisia liikkeitä ja katolisuudesta erkaantuvia haaroja on useita tuhansia. Näille niin sanottuihin vapaisiin suuntiin kuuluville liikkeille on usein tyypillistä Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen ja elävän omakohtaisen uskon korostaminen.

Kristittyjen määrä valtioittain (prosenteissa).

Yhdysvalloissa ja Euroopassa modernisaatio ja liberalismi johtivat maallistumiseen. Monet kristityt eivät osallistu perinteisiin uskonnollisiin juhlamenoihin ja velvollisuuksiin, ja käyvät kirkossa vain muutamina juhlapyhinä. He pysyvät kirkon jäseninä, mutta sekulaari ajatusmalli ja elämäntapa ajavat heitä usein pois kristinuskosta. Tätä maallistumisen aikaansaamaa kristillisyyttä kutsutaan usein tapakristillisyydeksi, jossa ihmiset kuuluvat edelleen kristillisiin yhteisöihin, mutta eivät ole vakaumuksellisia kristittyjä.

Vapaamielinen eli liberaali kristinusko levisi nopeasti 1900-luvun alussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja vapaamielisten kristinuskon kannattajien määrä on laskussa. Tämä johtuu osaksi vapaamielisten kristillisten kirkkojen väkimäärän vähenemisestä maallistumisen takia, ja osaksi kasvavien evankelisten liikkeitten sekä karismaattisten suuntauksien noususta.

Idän kirkkoihin valistuksella on ollut vähemmän vaikutuksia. Kommunististen maiden uskontokielteisessä ilmapiirissä ortodoksiset kirkot ja katoliseen kirkkoon kuuluvat idän katoliset kirkot tukeutuivat vanhoihin perinteisiin. Itä-Euroopassa ja Venäjällä kiinnostus kristinuskoon ja uskontoihin yleensä kasvoi kommunismin romahduksen jälkeen. Myös protestanttisuus on levinnyt näihin maihin. Etelä-Amerikassa ja Afrikassa käännytystyön suunta on jopa vaihtunut ja jotkut kirkkokunnat ovat asettaneet lähetystyöntekijöitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Open Doors -niminen järjestö listaa joka vuosi maat sen mukaan, miten huonosti kristittyjen uskonnonvapaus niissä toteutuu ja miten paljon niissä esiintyy kristittyjen vainoa. Siinä tutkitaan myös, onko kristittyjä vangittu, pidätetty tai tapettu uskonsa vuoksi. Vuoden 2008 luettelossa kolme kristittyjen uskonnonvapauden kannalta hankalinta maata olivat Pohjois-Korea, Saudi-Arabia ja Iran.[38] Vainot ovat todellisia Pohjois-Afrikassa ja monissa Aasian maissa paikallisia kristittyjä kohtaan.[39]

Vuoden 2024 kyselytutkimuksen mukaan 19 prosenttia suomalaisista uskoi kristinuskon Jumalan olemassaoloon ja 20 prosenttia jonkin muun Jumalan olemassaoloon.[13]

Uskon sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kristus Pantokrator (Kristus Kaikkivaltias). Maalaus kreikkalaisessa kirkossa.

Kristillisen uskon perustana on Jeesuksen Kristuksen ja hänen seuraajiensa julistama evankeliumi, joka on nähtävissä Raamatussa, varhaisten kristittyjen kirjoituksissa ja kirkolliskokousten päätöksissä.

Kristillisten kirkkokuntien välillä on erilaisia käsityksiä siitä, missä määrin varhaisten kristittyjen kirjoitukset ja kirkolliskokousten oppimuotoilut ovat sitovia. Kaikki kristilliset kirkkokunnat tunnustavat Raamatun jossain määrin ohjaavaksi. Protestanttisia kirkkokuntia on ohjannut reformaatiosta lähtöisin oleva perinne sola scriptura, jonka mukaan Raamattu on opin korkein auktoriteetti.

Kristinusko syntyi juutalaisuuden sisällä. Jeesus Nasaretilainen ja hänen läheiset oppilaansa olivat kaikki juutalaisia.[40] Kristinuskon pääsuuntausten mukaan kristinusko on juutalaisen uskonnon täyttymys tai jatkumo.[41] Kristinusko ymmärtää itsensä juutalaisen messiasodotuksen täyttymyksenä. Jeesus on kristittyjen mukaan juutalaisten odottama pelastaja, Jumalan lähettämä (öljyllä) voideltu kuningas (heprean. mašiah, kreikan kristos).[42][43] Jeesus Nasaretilaista kutsutaan kristinuskossa Herraksi, joka on Vanhassa testamentissa sekä voidellun kuninkaan että Jumalan arvonimi. Varhaisin kristillinen uskontunnustus oli, että Jeesus tunnustettiin Herraksi.[44][45]

Kristinuskon mukaan Jeesus Nasaretilaisen kuolema ja ylösnousemus on pelastuksen lähtökohta, joka tarjoaa pelastuksen uskon kautta, kaikille ihmisille ja kansoille.[46][47] Keskeisiä kristinuskon tapahtumia ovat Jeesuksen syntymä (inkarnaatio, ”Sanan tuleminen lihaksi”, Joh.1:1–14), kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema[48] ja ylösnousemus,[49] jonka tavoitteena oli ihmiskunnan pelastaminen synniltä ja kuolemalta. Osa kristinuskon suuntauksista näkee, että pelastus koskee vain ”valittuja”, ei siis koko ihmiskuntaa.

Eräs keskeisistä kristinuskon käsitteistä on Jumalan armo, jonka vuoksi Poika tuli ihmiseksi hankkien pelastuksen. Kristinuskon mukaan Jumala lähetti Poikansa (tai Pojan, joka on saman Jumalan toinen persoona) maan päälle pelastamaan ihmiset.[50][51]

Keskeinen opinkappale kristinuskon yleisimmissä muodoissa on usko Pyhään Kolminaisuuteen eli kolmiyhteiseen Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kolminaisuuteen perustuvat opit sovituksesta ja pelastuksesta, ja tämän vuoksi monet kirkot ovat tehneet kolminaisuusopista kristinuskon päätunnuksen.[52] Sellaisia kristillisiä liikkeitä, jotka kieltävät kolminaisuuden ja siten myös Jeesuksen jumaluuden, eivät kolminaisuusopin kannattajat pidä kristinuskoon kuuluvina.[50]

Keskeinen usko kristinuskossa on myös se, että Jeesuksen Kristuksen ristillä tapahtuneen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen perusteella ihminen puhdistetaan synneistään ja hän täten pelastuu kadotukselta.[53] Muiden Lähi-idän uskontojen tavoin kristinuskossa ajatellaan, että pahuuden takana on persoonallinen paholainen, Jumalan vastustajaksi kääntynyt henkiolento eli enkeli.[31]

Keino syntien sovituksen omalle kohdalle tulemiseksi on yleensä nähty sakramenteissa[54] tai uskossa.[55][56] Protestanttisen (luterilaisen) korostuksen mukaan ihminen saa pelastuksen ”yksin armosta”, ilman ihmisen omia ansioita (monergia).[57] Joissakin kristinuskon haaroissa taas korostetaan enemmän tai vähemmän ihmisen omien tekojen tai moraalin vaikutusta pelastukseen Jeesuksen ristinkuoleman ohella (synergia).

Kristinuskon perinteisen käsityksen mukaan ylösnoussut Kristus ilmestyi oppilailleen 40 päivän ajan, kunnes hän nousi taivaaseen.[58] Viimeisenä päivänä hän palaa takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet.[59]

Dogmit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Dogmi tarkoittaa oppia, oppilauselmaa, kristillistä uskontotuutta.[60]»

Uskon kilpi on kolminaisuusoppia havainnollistava symboli.

Kristinuskon yleisimmissä muodoissa on käytännössä kaksi yhteistä dogmia: dogmi kolmiyhteisestä Jumalasta ja dogmi inkarnoituneesta Kristuksesta eli siitä, miten Kristus on tosi Jumala, joka syntyi ihmiseksi sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Dogmaksi voidaan nimittää sekä kirkkokunnan koko oppia että virallisten dogmien joukkoa.[60]

Kristillinen teologia on pyrkinyt käsitteellisesti ilmaisemaan kristinuskon keskeisiä käsityksiä. Sen juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli Paavalin kirjeissä sekä toisaalta antiikin opeissa, erityisesti platonismin eri muodoissa. Kristillinen oppi ja Uuden testamentin ajattelu pohjautuvat osittain juutalaisten pyhiin kirjoituksiin, joista useimmat on koottu Vanhaan testamenttiin.

Kristinuskossa kanonisointi viittaa ensisijaisesti prosessiin, jossa lopullisesti määriteltiin, mitkä kirjat kuuluvat Raamatun pyhien kirjojen kokoelmaan. 300-luvulta lähtien Raamatun kaanonista on vallinnut laaja yksimielisyys kristikunnassa lukuun ottamatta Vanhan testamentin apokryfikirjojen asemaa.

Kristinuskon keskeisimmät dogmit on muotoiltu ekumeenisissa kirkolliskokouksissa. Eri kirkoilla on eri näkemyksiä siitä, mitkä kirkolliskokoukset ovat ekumeenisia. Ensimmäisen kokouksen pohjalta muotoiltiin Nikean uskontunnustus, jonka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa yleisimmin käytössä oleva uskontunnustus on apostolinen uskontunnustus. Seurakunta lausuu sen jokaisessa jumalanpalveluksessa.[6]

Yhtenäisimmät ja yleisesti hyväksytyimmät opinkohdat, joiden säilyvyys on ollut kenties pisin ja jotka katolinen kirkko sekä ortodoksiset ja protestanttiset kirkkokunnat yleensä (eivät aina) hyväksyvät, ovat seuraavat:

  • Jumala on kolmiyhteinen, toisin sanoen Jumalalla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
  • Jeesus on samanaikaisesti täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen.
  • Maria, Jeesuksen äiti, kantoi kohdussaan ja synnytti Jumalan Pojan. Jeesus sikisi Jumalan Hengestä, mutta toisaalta hän oli myös olemassa jo ennen syntymäänsä, ”ennen kaikkia aikoja”, ja mukana jo maailman luomisessa.[61] Ihmiseksi tullessaan hän kuitenkin saavutti ihmisluonnon ja tahdon.[62]
  • Jeesus on juutalaisten odottama, Vanhassa testamentissa ennustettu messias.[63] Hän hallitsee Jumalan oikealla puolella.[64] Hän on ihmiskunnan toivo, neuvonantaja ja tuomari.[65] Ennen hänen paluutaan kirkolla on auktoriteetti ja velvollisuus saarnata ilosanomaa ja tehdä Kristuksen seuraajia.
  • Jeesus oli synnitön.[66] Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta uskovaiset saavat syntinsä anteeksi.[67]
  • Kristityt kastetaan seurakunnan (sekä konkreettinen organisaatio että kaikki maailman kristityt) jäseniksi. Pyhä Henki tulee heille Jeesuksen lähettämänä johdattamaan tietämykseen Jumalasta.
  • Jeesus palaa tuomiopäivänä tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.[6]
  • Läntiset kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sana. Monet idän kristityt pitävät tätä ilmaisua liian lähellä ilmaisua ”Jumalan Sanasta”, joka on määrite Jeesuksesta Kristuksesta. He eivät kuitenkaan kyseenalaista Raamatun auktoriteettia. Kristittyjen keskuudessa on eriäviä mielipiteitä Raamatun tarkkuudesta ja siitä, kuinka sitä tulisi tulkita. Protestantismissa korostetaan yksilön vastuuta kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa korostetaan kirkon yhteisöllistä luonnetta.

Monet uudet uskonnolliset liikkeet, kuten mormonismi ja Jehovan todistajat, ovat syntyneet kristinuskoon pohjautuen 1800–1900-luvulla. Monilla kristillisperäisillä liikkeillä on ollut poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä ovat kristinuskon dogmaattiset peruspilarit. Valtavirran kristilliset kirkot eivät tunnusta tällaisia suuntauksia kristityiksi.[68]

Harjoittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saarna valmiina jumalanpalvelusta varten lukupulpetissa.
Ortodoksinen kotialttari. Ikoneja, krusifikseja ja rukousnauha.

Jeesus tiivisti juutalaisen lain rakkauden kaksoiskäskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jeesus poikkesi rituaalisista puhtaussäännöistä aterioimalla syntisten kanssa ja ottamalla naiset mukaan toimintaansa. Hänen tunnetuin opetuksensa on Vuorisaarna.[37]

Varhaiskristityt uskoivat elävänsä lopun aikoja ja omaksuivat siksi Vuorisaarnan radikaalin etiikan. Monissa käytännön aiheissa hyväksyttiin monet tuolloisen yhteiskunnan käsitykset. Esimerkiksi Paavali hyväksyi naisten alamaisuuden miehille. Tämä jännite on jäänyt pysyvästi kristilliseen etiikkaan. Esimerkiksi luostareissa on harjoitettu köyhyyttä, naimattomuutta ja väkivallattomuutta. Toisaalta on kehitetty oppeja esimerkiksi avioliiton pyhyydestä tai oikeutetuista sodista.[31]

Rituaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon keskeiset pyhät toimitukset ovat kaste ja ehtoollinen. Ehtoollisen merkityksestä kristittyjen kesken on suurtakin erimielisyyttä. Useissa vanhoissa kirkkokunnissa (muun muassa katolinen, ortodoksinen, anglikaaninen ja luterilainen kirkko) ehtoollisen katsotaan antavan yhteyden Kristuksen todelliseen ruumiiseen ja vereen ja siten yhteyden Jumalaan. Sen sijaan reformoidun kirkon käsityksen mukaan ehtoollinen on lähinnä muistoateria, jota vietetään Kristuksen käskyn johdosta. Reformoitua tulkintaa edustavat myös monet vapaakirkot.

Monissa kirkoissa katsotaan sakramentteja olevan seitsemän: kaste, ehtoollinen, konfirmaatio tai mirhavoitelu, rippi eli katumuksen sakramentti, avioliittoon vihkiminen, pappeus ja sairaiden voitelu. Protestanttisissa kirkkokunnissa on kaksi sakramenttia, kaste ja ehtoollinen, ja muista viidestä toimituksesta käytetään nimitystä pyhä toimitus tai pelkästään kirkollinen toimitus. Kaikissa protestanttisissa vapaakirkoissa näitä toimituksia ei välttämättä tunnusteta tai käytetä. Joissakin kirkkokunnissa on myös muita pyhiä toimituksia, joita nimitetään joskus sakramentaaleiksi. Näitä ovat esimerkiksi hautaan siunaaminen, munkiksi vihkiminen, kirkon vihkiminen ja veden pyhitys. Niiden ei katsota välittävän Jumalan armoa.

Kristillisissä kirkkokunnissa on yleensä käsitys pappis- tai saarnavirasta, jonka tehtävänä on hoitaa pyhiä toimituksia sekä julistaa pelastuksen sanomaa.

Kristilliseen hengelliseen elämään kuuluu rukoileminen. Perinteisesti myös pyhiltä on pyydetty esirukouksia, mutta protestanttisuudessa näin ei tehdä.[69] Ortodokseilla ja katolilaisilla pyhimysten ja erityisesti Neitsyt Marian kunnioittaminen on säilynyt osana hengellisyyttä.[70] Käytäntöihin kuuluu muun muassa katolisuudessa rukousnauhan käyttö, ristinmerkin tekeminen ja polvistuminen. Etenkin ortodoksinen kirkko on tunnettu ikonien kunnioittamisesta.[37]

Kristillistä kalenterivuotta rytmittävät erilaiset juhlat. Niitä ovat esimerkiksi joulu (Jeesuksen syntymäjuhla) ja pääsiäinen (Jeesuksen ylösnousemuksen juhla),[31] joita edeltää vanhoissa kirkoissa paastonaika.[71] Pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla.[37]

Tunnukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Risti ja alttari kirkossa.

Teloitusvälinettä kuvaava risti on kristinuskon tunnetuin tunnuskuva. Kristinoppi nojaa siihen, että Kristus antoi naulita itsensä vapaaehtoisesti ristille. Vertauskuvallisia selityksiä ristille on esimerkiksi se, että tyhjä risti kuvaa toivoa: ”Kristus on noussut kuolleista ja istuu Jumalan oikealla puolella.”

Kala on vanhimpia kristillisiä tunnuksia. Kalaa merkitsevä kreikankielinen sana koostuu kirjaimista (iktys), jotka ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Yios Soter eli Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja.[72] Muita symboleja ovat muun muassa kyyhkynen Pyhän Hengen tunnuksena ja lammas uhrin symbolina.[37]

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kristinuskon kritiikki

Kristinusko on kohdannut läpi historiansa kritiikkiä, jota ovat esittäneet osa kristityistä, muiden uskontojen edustajat tai uskonnottomat.[37]

Uskontojen väliset jännitteet ovat johtaneet erilaisiin konflikteihin. Esimerkiksi ristiretket vaikuttivat islamilaiseen kuvaan kristinuskosta väkivaltaisena uskontona. Tieteen kehitys sai monet kyseenalaistamaan uskonnon perusteita. Filosofit kuten Voltaire arvostelivat kristillistä moraalia. David Hume ja Immanuel Kant katsoivat, että teologien jumalatodistukset eivät onnistu osoittamaan Jumalan olemassaoloa. Raamatun historiallisuus ja johdonmukaisuus kyseenalaistettiin.[37]

Nykyaikana kritiikki on kohdistunut muun muassa kirkkojen sisäisiin väärinkäytöksiin, kuten katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaaleihin, tiedettä koskeviin asenteisiin sekä yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten aborttiin ja homoseksuaalien oikeuksiin. Konservatiiviset kristilliset suuntaukset ovat kysyneet, kuinka kristillisiä liberaalit suuntaukset ovat.[37]

Kristinuskon oppien järjestelmällistä puolustamista kutsutaan apologetiikaksi.[73]

Kristillisiä kirkkokuntia ja yhteisöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Luettelo kristinuskon suuntauksista ja luettelo kristillisistä yhteisöistä Suomessa
Katolinen Notre-Damen katedraali Pariisissa.
Ortodoksinen Kristus Vapahtajan katedraali Moskovassa.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty. Helsinki: Kirjapaja, 1985. ISBN 951-625-677-5
  • Hällström, Gunnar af & Laato, Anni Maria & Pihkala, Juha: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-227-5
  • Kärkkäinen, Tapani: Kirkon historia. 2. painos. Joensuu: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 2008. ISBN 978-951-8979-27-5
  • Salomäki, Hanna ym.: Kirkko epävarmuuksien ajassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2020–2023. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus, 2024. ISBN 978-951-693-403-0
  • Valen-Sendstad, Aksel: Kristillinen dogmatiikka. Suomentanut Raimo Mäkelä. Helsinki: Uusi Tie, 1985. ISBN 951-619-152-5

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 kristinusko Tieteen termipankki. Viitattu 5.5.2026.
  2. 1 2 3 Mäkitalo, Janne & Strang, Maaret: Lukuisia suuntauksia ja kirkkokuntia eUskonto 8: Lähimmäinen & uskonnon juuret. 2016. Arkistoitu 22.11.2021. Viitattu 21.3.2021.
  3. ↑ Joh. 10:9–11Joh. 3:15–21, Valen-Sendstad 1985, s. 263–264, 272–273.
  4. ↑ Religion of the World countrymeters.info. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  5. 1 2 3 Zurlo, Gina A. & Johnson, Todd M. & Crossing, Peter F.: Status of Global Christianity, 2022, in the Context of 1900–2050 (PDF) 2022. Center for the Study of Global Christianity. Viitattu 15.6.2022. (englanniksi)
  6. 1 2 3 4 Hyvä tietää kristinuskosta. Muslimin kysymyksiä kristityille (PDF) (Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 45. Kirkko ja toiminta) 2016. Kirkkohallitus. Viitattu 16.2.2023.
  7. ↑ Christianity summary Encyclopaedia Britannica. Viitattu 5.5.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Pappi Tieteen termipankki. Viitattu 5.5.2026.
  9. ↑ Korhonen, Konsta: Pieni johdatus messun sisältöön 8.3.2019. Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 5.5.2026.
  10. ↑ Akin, Jimmy: The Many Flavors of Protestantism Catholic Answers. 6.11.2019. Viitattu 14.4.2026. (englanniksi)
  11. ↑ Zurlo, Gina A. & Johnson, Todd M.: Is Christianity Shrinking or Shifting? 25.3.2021. The Lausanne Movement. Viitattu 15.6.2022. (englanniksi)
  12. ↑ Kirkkoon liittyneiden määrä jatkaa nousuaan 5.2.2026. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 5.5.2026.
  13. 1 2 Salomäki ym. 2024, s. 79–80.
  14. ↑ Salomäki ym. 2024, s. 70, 82.
  15. ↑ Christianity in its Relation to Judaism. Jewish Encyclopedia. (englanniksi)
  16. 1 2 Kärkkäinen 2008, s. 10–12.
  17. 1 2 Laato 2005, s. 49–50.
  18. ↑ Apt. 11:26
  19. 1 2 Kärkkäinen 2008, s. 13.
  20. ↑ Kärkkäinen 2008, s. 25.
  21. 1 2 af Hällström 2005, s. 100–101.
  22. 1 2 3 Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, s. 67–69.
  23. 1 2 Kärkkäinen 2008, s. 21–24.
  24. ↑ Laato 2005, s. 227.
  25. 1 2 Laato 2005, s. 46.
  26. 1 2 3 Kärkkäinen 2008, s. 14–16.
  27. 1 2 3 Kärkkäinen 2008, s. 16–17.
  28. 1 2 3 4 Preiser-Kapeller, Johannes: 6. A Christian Roman Empire? Teoksessa Rüpke, Jörg & Biran, Michal & Pines, Yuri (toim.): Empires and Gods. The Role of Religions in Imperial History, s. 175–206. Berlin: De Gruyter, 2024. ISBN 978-3-11-134200-9 (englanniksi)
  29. ↑ Kärkkäinen 2008, s. 30–31.
  30. ↑ Kärkkäinen 2008, s. 48–51.
  31. 1 2 3 4 Kristinusko Uskonnot.fi. 11.4.2007. Arkistoitu Viitattu 16.2.2023.
  32. ↑ Kirkkohistorian aikajana RaamattuNET – uskonnon opetuksen kotisivu. Pälkäneen lukio. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 23.4.2010.
  33. ↑ Religion by Country 2023 World Population Review. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  34. ↑ New data of Annuario Pontificio 2026 shows Catholics growing in Africa Vatican News. 28.3.2026. Viitattu 25.4.2026. (englanniksi)
  35. ↑ Orthodox Christianity in the 21st Century 8.11.2017. Pew Research. Viitattu 7.5.2024. (englanniksi)
  36. ↑ The Global Religious Landscape: A Report on the Size and Distribution of the World’s Major Religious Groups as of 2010 (PDF) Pew Research Center. Joulukuu 2012. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  37. 1 2 3 4 5 6 7 8 Johnson, Judy A.: Christianity EBSCO Information Services. Viitattu 5.5.2026. (englanniksi)
  38. ↑ Vainot – Kristittyjen vainojen 10 pahinta maata stefanus.fi.[vanhentunut linkki]
  39. ↑ Onko vielä 2000-luvulla kristittyjen vainoja? espoohsrk.fi. Arkistoitu 1.2.2011. Viitattu 30.8.2010.
  40. ↑ Aejmelaeus 1985, s. 48.
  41. ↑ McGrath 2012, s. 597.
  42. ↑ McGrath 2012, s. 382.
  43. ↑ Matt. 16:13–19
  44. ↑ Room. 10:9–10; Fil. 2:5–11
  45. ↑ McGrath 2012, s. 383.
  46. ↑ Aejmelaeus 1985, s. 48–50.
  47. ↑ McGrath 2012, s. 388.
  48. ↑ Matt. 26–27
  49. ↑ Matt.28
  50. 1 2 Valen-Sendstad, s. 157.
  51. ↑ McGrath 2012, s. 499–500.
  52. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 149–151, 157.
  53. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 268
  54. ↑ McGrath 2012, s. 575–578.
  55. ↑ Joh. 1:12–13
  56. ↑ McGrath 2012, s. 488–489.
  57. ↑ Ef. 2:4–6
  58. ↑ Apt. 1:1–3
  59. ↑ 1. Piet. 4:3–5
  60. 1 2 Dogmi Aamenesta öylättiin. Evl.fi. Arkistoitu 8.4.2007. Viitattu 8.5.2007.
  61. ↑ Kol. 1:14–18
  62. ↑ Fil.2:5–8
  63. ↑ Jes. 53
  64. ↑ Ef. 1:20–22
  65. ↑ Jes. 9:5–6
  66. ↑ 1. Piet. 2:21–25
  67. ↑ Kol. 1:19–23
  68. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 157.
  69. ↑ Bernier, Richard: Prayer. Teoksessa The Oxford Dictionary of the Christian Church. 4. painos. Oxford University Press, 2022.
  70. ↑ Boss, Sarah: Mary, the Blessed Virgin. Teoksessa The Oxford Dictionary of the Christian Church. 4. painos. Oxford: Oxford University Press, 2022. (englanniksi)
  71. ↑ Kuula, Kari: Paasto on paljon muutakin kuin ruuasta pidättäytymistä Kirkko ja koti. 30.11.2022. Viitattu 15.3.2024.
  72. ↑ Kotisatama.net (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 22.12.2006.
  73. ↑ Gilbrant, Thoralf & Odeberg, Hugo & Saarisalo, Aapeli & Koilo, Toivo (toim.): Iso Raamatun tietosanakirja, s. 10. (Osa 1) Tikkurila: Raamatun Tietokirja, 1988. ISBN 951-606-041-2

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portal Uskontojen teemasivu

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kristinusko&oldid=24043460”